Yhteenvetoa

Nyt on oltu viikko kotona ja ajattelin hieman koota ajatuksia.

VIETNAM

Vietnam itsessään oli omituinen maa. Liikennekaaos, kommunismi, tietty alkeellisuus värittivät elämää Vietnamissa. Vietnam oli kuitenkin aito, lämmin, erilainen ja erittäin mielenkiintoinen. Tänä aikana, jolloin liki ympäri maailman syödään samaa ruokaa, puhutaan samaa kieltä ja ajatellaan samoja ajatuksia, on ihana irroittautua siitä arjesta ja tutustua kulttuuriin, joka vielä on niin omanlaisensa.

Moni tutuista on käynyt Thaimaassa ja niinpä meiltä kyseltiinkin vertailua, miten Vietnam erosi Thaimaasta ja kumpaan menisimme mieluummin. Vietnam ja Thaimaa ovat hyvin erilaisia. Silmiinpistävin ero on siisteys. Vietnamissa tuli nähtyä useampikin rotta (yksi kellui kuolleena meressä) ja roskia poltettiin joka puolella. Myös ihmisten tylyys ja palveluhaluttomuus erosivat Thaimaaseen verrattuna. Toisaalta oli helpottavaa, ettei joku koko ajan tyrkyttänyt jotain, ei tarvinnut vastailla jokaiseen how are you -kyselyyn, mutta hitunen palvelualttiutta tekisi kyllä vietnamilaisille terää. Turismin määrä erottaa myös maat toisistaan, Thaimaa on jo lastattu täyteen turisteja (työkaverini kertoi Aonangilla löytyvän ruokalistatkin suomeksi), Vietnamissa saatiin olla vielä aika omillamme. Tätä iloa on tosin tarjolla vain hetki, rakennustyömaista päätellen. Turismiin liittyvää oli myös humalaisten urpojen ja prostituution olemattomuus. Tai toki niitäkin Vietnamista löytyy, mutta ei lainkaan Thaimaan malliin. Mä en halua välttämättä viettää lomaani isäni ikäisten setien seikkailuja todistaen, Vietnamissa sitä ei onneksi tarvinnut tehdä. Ruoka Thaimaassa on mielestäni parempaa, tosin makuasioista ei voi kiistellä. Kumpaan menisin takaisin -kysymykseen vastaan, että kumpaankin, Thaimaassa jollekin pikkusaarelle tai Bangkokiin, Vietnamissa Saigoniin ja ehkä pohjoiseempaan osaan, esim. Halong Bayhin.

PAIKAT
Mui Ne on vähän vaikea hahmottaa. Pakettimatkaajat myyvät Mui Nea Phan Thietinä (joka on siis viereinen kaupunki), vaikka itse asiassa pakettimatkahotellit sijaitsevat Ham Thienissä, joka taas on Phan Thietin ja varsinaisen Mui Nen kylän välillä oleva rantapätkä. Sekavaa? Kyllä. Joka tapauksessa Ham Thien (eli se turistirysäosuus Mui Nesta) ei sykähdyttänyt. Mulla on paha aavistus, että Ham Thien on pian venäläisten thaimaa. Siellä oli jo osassa ravintoloita listat venäjäksi, matkanjärjestäjät puhuivat venäjää ja kovaäänisiä maailmanomistajavodkaturisteja oli kadut pullollaan. Ei ihan mun visio ideaalilomapaikasta. Phan Thiet oli vähän niin ja näin, vähän sellainen Vietnamin Kouvola. Varsinainen Mui Nen kylä oli ihana, mutta ehkä pikku kierroksen ja lyhyen visiitin verran.

Dalat oli aivan toista maata. Se oli kaupunki, jossa oli jo joku järki. Siinä missä Mui Nessa kanat juoksentelivat kaupan lattialla, oli Dalatissa tyylikkäitä kahviloita ja paljon ranskalaisvaikutteita. Toki kaikessa näkyi vietnamilainen tyyli ja kaupungin keskellä oli tori, jossa kaupattiin niin verisiä lihakimpaleita kuin kukkapuskiakin. Dalat tuntui kuitenkin Mui Nen ja Phan Thietin likaisuuden ja alkeellisuuden jälkeen huippumodernilta ja osittain myös helpottavalta, ihana hengähdys kaiken hektisyyden keskellä.

Saigon, tai Ho Chi Minh City, oli kummallinen. Ihana, kaoottinen, sekava, hullu ja kuitenkin niin kiehtova. Kaupunki, jossa voi tapahtua mitä vain. Kaikessa ihanuudessaankin HCMC oli tosi raskas, jatkuva sekopäisyys yhdistettynä kuumuuteen ja saasteisiin oli joskus vähän liikaa. Kaikesta huolimatta mulla on jo nyt ikävä hc Saigonia.


MAJOITUKSET
Tien Dat oli hyvä hinta-laatu-suhteeltaan (55+18 taalaa per yö meiltä neljältä). Se, että hotelli oli pieni ja paikallinen, näkyi toki aamiaisvalikoimassa, ajoittain palvelussa ja siinä, että kovaääniset vietnamilaiset kansoittivat hotellin hetkittäin. Mutta silti Tien Dat oli hyvä, tosin 12 yötä ehkä turhan pitkä aika Mui Nessa.
Ngoc Lan Dalatissa oli loisto valinta! 60 taalaa yö neljältä hengeltä järvinäköalaluksushuoneesta, sijainti täydellinen ja henkilökunta vietnamilaisen mittapuun mukaan ystävällistä. Menisin ehdottomasti uudestaan, samoin kuin Dalatiinkin.
Sofitel Plaza Saigon oli viisi tähteä ja plus luksushotelli, mutta loppupeleissä aika tyly ja etäinen. Hotelli oli toki hieno, aamiainen loistava, uima-allas 18.kerroksessa ihana ja palvelu bonjour madame- pokkurointeineen hulppeaa, mutta silti. Ei sykähdyttänyt, enkä tuskin sinne palaa, varsinkaan noilla hinnoilla (reilu 300 talaa per yö).

RETKET
Teimme Mui Nesta retkiä Takou-vuorelle, dyyneille, Phan Thietiin ja Dalatiin. Takou oli hauska, joskin aika raskas lasten kanssa, dyynit ihan ok ajanvietettä, Phan Thietin käynnit olivat yleensä nopeita asioiden hoitoretkiä ja Dalat erilaisuudessaan ihana. Retkille pääsee busseilla, paikallisten matkanjärjestäjien kautta tai vaikka mopolla. Me mentiin pääasiassa auton ja kuskin kanssa, se osoittautui parhaimmaksi valinnaksi kun matkaajia oli neljä ja osa lapsia.


Junamatka Saigoniin oli yksi retki jo itsessään, hauska sellainen, lippusekoilua lukuunottamatta. Saigonissa eläintarha oli lapsista ihan hauska, kaikki sotamuistokuviot jätimme tarkoituksella kiertämättä, ei jotenkin sopinut tämän matkan luonteeseen ja seurueen kiinnostuksen kohteisiin.

RUOKAVietnamilainen keittiö oli vähän mauton. Tai siis verrattuna thai-keittiöön. Ruoka oli toki hyvää, ihania tuoreita aineksia, paljon kalaa ja äyriäisiä, mutta silti jokin uupui. Pho-keittoa syötiin aamiaisella, lounaalla, päivällisellä ja illallisella. Keitossa oli nuudeleita, vahvaa lihalientä, yrttejä ja lihaa. Lihaa oli itse asiassa joka paikassa, myös kasvisruuissa (vegelistan ruuissa oli usein jotain beefiä), ja mun mielestä se oli jotenkin epäilyttävää. Siksi päädyinkin kasvis- ja kalaruokien pariin, varsinkin Muinessa nautittiin ihanista merenherkuista. Ruoka oli halpaa, normi annos pyöri euron kahden hinnoissa, kalleinta taisi olla Harrin hummeri, noin kympin annos.
BUDJETTI

Lentoihin ja majoitukseen meni kaiken kaikkiaan noin 4700€. Se on paljon rahaa, mutta kun huomioi, että kyse on neljän hengen matkabudjetista, niin summa jo järkevöityy. Ja kun sitä vertaa pakettimatkavaihtoehtoihin (6000-8000€), on huomattavasti mukavampi matkata oman reittisuunnitelman ja aikataulun mukaan. Rahaa matkalla meni ruokaan ja ostoksiin, visalaskuja ei ole vielä tullut, mutta luulisin että selvittiin alle parin tonnin. Mikä on suhteellisen vähän neljän ihmisen käyttörahaksi vajaan kolmen viikon reissulla. Toki paljon halvemmallakin selviäisi, bungalowin Mui Nen rannalta saisi reilu kympillä yö, Saigonissa yöpyy samaan hintaan ja katukeittiöissä syö alle eurolla.


Lataan vielä jossain välissä Picasaan matkakuvat ja nakkaan tänne linkin, ja toki jos mieleen vielä jotain pälkähtää, niin tänne kirjoittelen. Kiitos kaikille kommentoijille ja matkaamme seuranneille!

Viime metrien huvituksia

Jee, saimme lopultakin buukattua hotellin Saigonista ja myös junaliput! Molempien eteen jouduttiin kyllä säätämään enemmän kuin paljon (tai me Harrin kanssa säädettiin poikien killuessa altaalla). Kuten viime bloggauksessa kirjoitin, aloimme buukkaamaan majoitusta vähän liian myöhään, meille vinkattiin, että noin viikkoa ennen pitäisi viimeistään varata hotelli, jos mielii tasokasta, kohtuuhintaista ja hyvällä sijainnilla. Hirveän puhelin- ja meilirumban jälkeen saimme Aurora Travelin kautta viiden tähden Sofitel Plaza Saigonin. Hinta oli muuhun matkabudjettiin nähden törkeä, noin 300 taalaa per yö, mutta onneksi tuolla matkabyroolla oli kolme yötä kahden hinnalla tarjous. Silti kolme yötä HCMC:ssä maksaa liki saman kuin 12 yötä Mui Nessa. No joka tapauksessa ollaan aika fiiliksellä, kun päästään nauttimaan 16. kerroksen uima-altaasta ja hyvästä sijainnista. Ja toisaalta, on kai aika vähän luksustellakin, täällä kun rahaa ei saa mitenkään kulumaan, edelleenkin eletään sillä tulopäivänä vaihdetulla dongikasalla (neljällä hengellä mennyt siis kahdessa viikossa alle 800€!?). Hotellin lisäksi myös junaliput oli kiven takana. Meille siis annettiin kaikenlaista tietoa junan lähtöajasta (12, 13.40, 13.50, 14) ja lipun hinnatkin vaihtelivat oli kyse sitten paikallisesta matkatoimistosta, hotellista tai rautatieasemasta. Paras oli yksi matkatoimistovirkailija, joka muka soitti rautatieasemalla työskentelevälle siskolleen, joka kuulemma 33 taalan hintaan järjestäisi meille paikat. Kun ehdotimme itse ostavamme liput, mies väitti junan olevan jo täynnä. Lopulta Harri tsuhasi Leon kanssa Phan Thietin rautatieasemalle, josta jo eilen yritimme tuloksetta lippuja ostaa. Nyt saimme liput, koko jengin meno Saigoniin 180 000 dongia, eli noin 8€ (lapset n. 1,5€, aikuiset 2,5€). Lähtö siis huomenna klo 13.50, tai jotain sinnepäin.

Matkasäätämisen lisäksi olemme tutustuneet paikallishuvituksiin. Eilen Phan Thietissä käydessämme päädyimme joenrannan puistossa oleviin huvilaitteisiin, voitte uskoa, että meidän blondit pojat keräsivät katseita keikkuessaan laitteissa paikallislasten seassa. Huvipuistotaksat olivat vähän toista kuin Lintsillä, yhden laitteen lippu oli noin 0,20€ (ja siinä oli taatusti länkkärilisä).


Tänään menimme Luukaksen pyynnöstä hiekkadyyneille. Koska mä juutuin manikyyriin ja pedikyyriin, ei meillä ollut enää aikaa valkoisille dyyneille asti, vaan otimme taksin punaisille hiekkadyyneille. Siellä lapset odottivat muoviliukurien kanssa ja pääsimme laskemaan auringonlaskussa ihania dyynejä. Sovimme lasten kanssa hinnaksi 100 000 dongia kolmesta liukurista rajattomine laskuineen, tippasimme vielä muutamalla kymppitonnilla, koska lapset olivat niin ihania. Dyyneillä oli mielettömän kaunista, ihana viimeinen ilta Mui Nessa.


Nyt täällä pakataankin kamalalla tohinalla ja huomenna lähdetään kohti Saigonia. Mui Ne jätetään taakse hieman ristiriitaisin tunnelmin, paikka hotelliltamme dyynien suuntaan, eli itse Mui Nen kylään, herättää haikeutta, mutta turistirysäosuus, eli Ham Thiet, alati paisuvine venäläisöykkärijoukkoineen ei ikävänitkuja aiheuta. Siis vinkiksi niille, jotka tännepäin aikovat suunnata, tähdätkää mahdollisimman lähelle varsinaista Mui Nen kylää, siellä on kaunista ja hyvinkin paikallista menoa.

Säätöä

Pari viime päivää on ollut käsittämätöntä säätöä. Tapahtuu ihan hulluja juttuja. Eilen Harri ja Luukas sukeltelivat altaalla ja yhtäkkiä Luukas poppasi pintaan verta roiskuen. Harrin jalka oli osunut Luukaksen nenään ja verta valui solkenaan, jopa niin, että luulimme nenän murtuneen. No onneksi selvittiin säikähdyksellä, ainakin jotakuinkin suora nenä on edelleen. Muutama tunti tämän jälkeen Leolla niksahti käsi poikien painissa (käsi kunnossa, ei edes arista), hetken päästä Luukas nyrjäytti nilkan kadulla (melkein heti oli jo ok) ja tänään Luukas valitteli korvaansa. Kaikki tämä Vietnamissa, jossa ei ole kunnon lääkäreitä.

Eilen iltapäivällä aloimme järjestelemään HCMC:n hotellia, vähän viime tipassa. Yritetiin muutaman paikallisen matkatoimiston ja hotellin kautta sekä suoraan itse hotelleihin meilaten ja soittaen. Aika moni paikka on täysi, osa taas mahdottomia kielitaidottomuuden vuoksi. Saigonin hintaso on ihan levoton, meidän kolme yötä siellä maksaa liki enemmän kuin kaksi viikkoa Mui Nessa. Tai toki sieltä edullisiakin majoituksia löytyy, mutta me haluttaisiin suht hyvä hotelli district ykköseltä. No joo, nyt ollaan edelleen vailla majoitusta, lähtö Saigoniin siis reilun vuorokauden kuluttua.

Ajatuksenamme oli matkata Saigoniin junalla. Kysyin jo lentokoneessa tapaamaltani mieheltä Vietnamin junasysteemeistä ja vastaukseksi sain hyvin vietnamilaista meininkiä kuvaavan tarinan. Miehen veli oli ollut vuodenvaihteessa täällä ja päättänyt mennä Saigonista junalla jonnekin. Ensin hänelle tarjottiin eri matkustusluokkia eri ajankohtina. Kun hän valitsi tietyn vuoron ja luksusluokan, oli käynyt ilmi, ettei luksusluokkaa olekaan. Sitten selvisi, ettei muitakaan luokkia. Ja lopulta kävi ilmi, ettei vuorojakaan ole. Eikä lopulta koko junaa. Eli ei sitten matkustanut veli junalla, ja mies toivotti meillekin onnea.

Nyt olemme kysyneet junaa eri matkatoimistoista, hotellilta ja itse rautatieasemalta, mutta kaikista tulee eri vastaus. Jonkun mukaan juna lähtee klo 12, toisen 13.40, toisen klo14. Asemalla sanottiin, että liput voi ostaa vasta päivää ennen, matkatoimistoissa olisivat myyneet jo nyt. Eli hotellin lisäksi meiltä puuttuu myös kyyti.

Majoitus- ja kyytisäädön ohella ollaan uitu ja nautittu auringosta. Tänään Harri kävi lenkillä Mui Nen kylässä ja törmäsi rannalla mieheen, joka kantoi suuren kepin päässä jotain isoa käryävää mohkälettä. Lähempi tarkastelu osoitti möhkäleen koiraksi, jolta oli kai poltettu karvat ennen varsinaista ruuanlaittoa. Iu.

Kaikkien kummallisten sattumusten ja säädön lomassa vietnamilainen sekasorto käy välillä vähän raskaaksi. Se, että tarjoilija unohtaa kertoa, ettei tilattua tuotetta ole, ja me odotamme turhaan pöydässä, nälkäisinä ja väsyneinä. Se, että taksikuski sanoo kyytiin ottaessaan okei kuullessaan päämäärän, mutta ei lopulta itsekään tiedä mihin on menossa. Tai se, että kaupassa myyjät keskittyvät järkyttävän kovalla olevien televisioiden katseluun sen sijaan, että tulisivat rahastamaan.

Jottei mene ihan matkaväsymyksen värittämän säätövalituksen parissa koko bloggaus, niin täytyy kertoa hauskojakin juttuja. Yksi hupi on ollut bongata kaikenlaisia feikkejä kaupoista. Lacostena myyty Locosta oli aika hyvä, mutta suosikkimme ovat erilaiset Dolce&Gabbana-muunnokset. Tähän mennessä kärkisijoilla on Dolce&Gabbala ja Harrin suosikki Dolce&Dance.

Rannalla

Mui Nessa on yli kymmenen kilometriä tuulista ja (ainakin meidän hotellin kohdalla) suhteellisen hiljasta hiekkarantaa. Siellä liikkuu kalastajia, hedelmä- ja korukauppiaita ja tietysti kitesurffareita. Meidän hotellin kohdalta ranta on tosi siisti, mutta varsinaisen hotellikeskittymän kohdalla on aika roskaista (ajoittain näyttää siltä, että rannalle ja veteen on ripoteltu useampikin roskapussi). Paikan hengestä (siitä ettei olla vaan turistilavasteissa, vaan aidossa kylässä) kertoo se, että paikalliset saattavat levittää verkkonsa juuri rannan parhaimpaan uimapaikkaan.

Rannalla on myös muutamia hyviä ravintoloita, tämän hetken suosikkimme on kuvassa näkyvä Lam Tong. Olen innolla kuvannut annoksiamme, postaan jossain välissä nauttimistamme herkuista tarkemmin. Mutta esim. tänään olimme Harrin kanssa kaksin (!!) juuri tuossa Lam Tongissa lounaalla, nautin ihanaa vegeriisinuudelikeittoa (0,47€) ja sitruunamehua (0,30€). Pojat olivat vieressä hotellilla (jep, terveisiä vaan muutenkin huolissaan olevalle mummille!), heille tuotiin mukanamme mm. banaanipannukakkua. Oikein jees.Kitesurffareiden hypyt ovat mielettömiä, pari viimeistä päivää on ollut hurjan tuulista, joten olemme saaneet nauttia hurjista esityksistä. Mun suunnitelma oli kokeilla kiteä, mutta näissä tuulissa taitaa jäädä haaveeksi. Mulla oli hieno videokin aloittelevan staran hypyistä, mutta blogger ei suostu taaskaan sitä lataamaan. Ei sitten näytetä.

Huomenna matkataan aamusta Dalatin vuoristokaupunkiin, eli seuraavassa postauksessa varmasti hyvin erilaisia maisemia. Tam biet!

Ta Kou

Eilen teimme retken läheiselle Ta Kou -vuorelle. Buukkasimme retken hotelliltamme ja kohta meitä odotti tuttu lentokenttäkyydin antanut ummikkokuski, tällä kertaa kulkuvälineenään luultavammin sodanaikainen jeeppi. Sillä kuvailimme tukka hulmuten ja pojista kiinnipitäen (pojat ihmettelivät missä turvavyöt, saati auton seinät olivat) halki Phan Thietin ja maaseudun. Maisemat olivat vähintäänkin vaihtelevia, samalla kadunpätkällä saattoi olla kovinkin modernin näköisiä taloja ja vieressä taas lehmät ja kanat kulkivat vapaasti. Vastaan tuli mies lehmien vetämissä vankkureissa ja liuta ihania koululaisia uhkarohkeina hullun liikenteen seassa.
Vuoren juurella nousimme sähköautoon ja myöhemmin vielä gondolihissiin, joka vei meidät 600m korkeuteen. Matkaa jatkoimme jalan, ensin puolivälissä olevalle temppelille ja siitä vielä ylemmäs vuorella makaavalle buddhapatsaalle. Aikamoista kuntoilua, kun lämmintä oli reilusti yli 30.

Vuorella oli paljon paikallisia ja pojat saivat taas paljon (omasta mielestään ehkä liikaa) huomiota. Poikien kunniaksi täytyy sanoa, että he osasivat ottaa tilanteen suurimmaksi osaksi huumorilla. Olimme vitsailleet koko retken turvallisista vietnamilaisista gondolihisseistä ja jatkuvista sähkökatkoista. No kuinka ollakaan, takaisin tultaessa hissi yhtäkkiä pysähtyi ja niinpä olimme jumissa 400 metrin korkeudessa. Onneksi matka kuitenkin jatkui pian, edes korkeanpaikankammosta kärsivä Harri ei ehtinyt panikoitua.

Retki jatkui pikapysähdyksellä dragonfruitviljelmillä (hedelmällä on joku suomenkielinenkin nimi, muistaako joku?), viljelijän tila oli tyypillinen vietnamilainen viritys autotien laidassa, viljelmäpellot, talo, poltettuja roskakasoja, lehmiä ja riippumatto. Tien toisella puolella oli hedelmäkoju, jossa myytiin tuoretta satoa. Aika karua, mutta sympaattista.

Viljemiltä jatkettiin tuttua reittiä Phan Thietiin, hoidettiin muutamia ostoksia (mm.uutta voidetta pahoiksi äityneisiin hyttysenpistoihin) ja tutkittiin kaupunkia edelliskertaa paremmalla menestyksellä. Nyt pojat sietivät melua ja hälinää jo paljon paremmin. Ennen paluumatkaa jouduimme kerjäläislasten piirittämiksi ja se teki varsinkin Leoon suuren vaikutuksen. Niinpä Leo totesi neljävuotiaan hartaudella, että "miksen mä ottanut omaa säästöpossua tänne mukaan, olisin voinut antaa kaikki rahat noille lapsille."

Tukka hyvin, kaikki hyvin

Viime bloggauksessa mainitsin Harrin ja Leon tulevasta parturikäynnistä. Päädyimme sitten lopulta koko bändi erilaisiin hoitoihin, Harrilta ja Leolta leikattiin hiukset, mä sain pedikyyrin ja Luukas toiveensa mukaisesti jalkahieronnan. Pojat aiheuttivat taas kamalan ihastelutulvan, naiset ottivat Leosta kuvia kamerakännyköillään ja ihmisiä kerääntyi naapuriputiikeista asti. Leo otti ihailun vastaan staran tavoin, Luukas luikki tyytyväisenä sivuhuoneen hierontaan.

Reilun puolen tunnin kuluttua hoidot olivat ohi ja kaikki olivat kovin tyytyväisiä. Harri sai perussiistin miestentukan, mulla on hienot (mustat!) varpaankynnet, Leolla irokeesi ja Luukas kuulemma miltei nukahti rentoutuessaan hieronnassa. Koko lysti kustansi 190 000 dongia, tippien kanssa pyöristettynä alle kymmenen euroa. Samalla reissulla Harri heitti alkumatkan pyykit pesulaan, lupasivat vaatteet huomiseksi, hintaa kahden ja puolen kilon pyykkisäkille tuli 38 000 dongia eli alle kaksi euroa.
Jatkoimme samalla kierroksella illalliselle, valitsimme summamutikassa yhden kadun varren ravintoloista. Kuvassa mun currytuna, Harri otti rapuja, Leo rapu-mustekalapastaa ja Luukas tomaattipastaa Leon annoksen mustekaloilla höystettynä. Alkupalaksi otettiin vegekevätrullia, ruokajuomaksi Saigon-olutta, appelsiinipirtelöä (Leolla aika epätavallinen neljävuotiaan illallinen; rapu-mustekalapastaa ja appelsiinipirtelöä) ja kokista. Ruoka oli hyvää ja lasku taas ihan olematon, alle 14 euroa kaikkinensa. Ihanan illan kruunasi iltauinti valaistulla altaalla, poikien mielestä pimeä allas valoineen oli jotain mystistä.

Hiljaisuutta, paikallista pauhua ja palaneita olkapäitä

Viime päivät ollaan otettu lungisti uiden ja leväten sekä alueeseen tutustuen. Mui Ne on tosi pieni kylä, jossa on ns. turistiosuus, jossa hotellit sijaitsevat sekä paikallinen kylä, joka on vähän sivummalla. Meidän hotelli ei ole tuolla turistialueella, vaan sijaitsee lähempänä paikalliskylää, on muutenkin aika eri maata pakettimatkaresotteihin verrattuna. Hotellillamme on noin 30 huonetta, uima-allas ja pätkä rantaa. Asukkaina pääasiassa paikallisia, mutta myös muutamia venäläisiä, ranskalaisia ja ruotsalaisia. Jotta hahmottaa vähän mittasuhteita, niin tuossa alla olevassa kuvassa Leo sukeltelee lasten altaalla ja takana näkyy meidän huoneen kuisti. Ja kuten yläkuvasta näkyy, meri on heti uima-altaan takana, muutaman rapunaskeleen päässä.
Kovin kotikutoista ja pientä, mutta juuri niin ihanaa. Eikä sillä, että tämä olisi mikään huono majoitus, itse asiassa huone ja palvelu ovat molemmat tosi hyviä, esim. huoneeseen tuodaan päivittäisen siivouksen yhteydessä uudet hammasharjat ja ilmaiset vedet, aamiaisella on kokki paistamassa munakkaita ja lasten iloksi tv:ssä näkyy kymmeniä kansainvälisiä kanavia. Kuitenkin tämä on hyvin pieni ja paikallinen meininki näkyy ja kuuluu. Tuolla turistialueella sijaitsevat hotellit ovat isoja resortteja, toki ihania nekin, jotkut jopa luksusta, mutta alue ja sen krääsäkaupat ei oikein sytytä.
Eilen kävimme Phan Thietissä, joka on suht iso perinteinen vietnamilainen kaupunki noin 15 minuutin taksimatkan päässä. Siellä paukkasimme ensimmäisenä paikalliselle torille, joka oli vähän liikaa varsinkin Luukakselle. Meteli oli korvia huumaavaa, me ainoina länkkäreinä saimme turhan paljon huomiota ja tungos oli kamala. Yritin kuvata pientä videopätkää, jotta aistisi tunnelman, mutta onnistuin jotenkin siinä kaaoksessa kuvaamaan kamera sivuttain ja nyt blogger kieltäytyy lataamasta sitä, joten parempi onni ensi kerralla.
Torilta jatkoimme kaupunkikierrosta rohkeasti kävellen, tienylitykset olivat aikamoista seikkailua. Kävimme paikallisessa ruokakaupassa, jossa pojat joutuvat useiden ihmishyökkäysten kohteeksi, kun paikalliset kiljuen tulivat paijaamaan ja nipistelemään poikia, muutama taisi pussatakin. Väsymys, meteli ja liialliset huomionosoitukset tekivät tehtäväänsä, ja poikien pyynnöstä kaupunkikierros jäi suhteellisen lyhyeksi. Olenkin varsin tyytyväinen, että valitsimme majapaikaksemme rauhallisen Mui Nen, josta voimme tehdä pikkuretkiä hulinan keskelle ja aina palata takaisin rauhaan.
Luukas bloggasi omassa blogissaan rahasta ja ostoksista. Täällä tosiaan hinnat ovat naurettavat, tai siis meidän mittapuulla. Luukas osti eilen jättipakan pokemonkortteja, noin 30 korttia maksoi noin 40 senttiä (niille jotka eivät tiedä pokemonkorttien kurssia Suomessa, niin tiedoksi että kymmenen kortin pakka maksaa viisi euroa). Tänään kävimme läheisessä rantaravintolassa syömässä ja mun lounas maksoi noin euron (kasvisnuudelikeitto 0,75€, taivaallinen sitruunamehu 0,30€). Pojat ottivat jälkiruuaksi vielä ihania pannukakkuja, 0,75€. Harri osti eilen Phan Thietistä shortsit ja paidan, molemmilla hintaa noin 5€. Taksi meidän hotellilta Phan Thietiin oli noin 6€. Ostoksien suhteen Mui Ne on onneton, suurin osa kaupoista on kyllästetty turistikrääsällä. Ja aina esillä olevia tuotteita ei olekaan, tai sitten niitä on vain muutama. Surffikamaa kyllä löytyy, onhan Mui Ne kitesurffarien paratiisi. Luukas saikin tänään supersiistin quicksilverin uimapaidan suojelemaan pahoin palaneita olkapäitään. Aurinko nimittäin porottaa jo toista päivää tukahduttavan kuumasti, lämpömittareita ei ole, mutta villi veikkaus huitelee +35 paremmalla puolen (veikkaus perustuu siihen, että sisälämpötila +26, tuntuu helpottavan viileältä, ehkä jopa kylmältä). Pojat vetää sinkkipastaa ja total blockia iholleen ja jopa mun on täytynyt rasvata itseäni, kun taas aiemmat Thaimaan lomat olen selvinnyt porkkanaöljyn voimin. Täytyykin ehkä unohtaa mun ja Luukaksen illaksi suunnittelema hieronta, iho tuskin kestää niin reipasta käsittelyä. Harri ja Leo puolestaan suuntavaat parturiin, seuraavassa bloggauksessa nähdäänkin sitten vietnamilaisia frisyyrejä.