Yhteenvetoa

Nyt on oltu viikko kotona ja ajattelin hieman koota ajatuksia.

VIETNAM

Vietnam itsessään oli omituinen maa. Liikennekaaos, kommunismi, tietty alkeellisuus värittivät elämää Vietnamissa. Vietnam oli kuitenkin aito, lämmin, erilainen ja erittäin mielenkiintoinen. Tänä aikana, jolloin liki ympäri maailman syödään samaa ruokaa, puhutaan samaa kieltä ja ajatellaan samoja ajatuksia, on ihana irroittautua siitä arjesta ja tutustua kulttuuriin, joka vielä on niin omanlaisensa.

Moni tutuista on käynyt Thaimaassa ja niinpä meiltä kyseltiinkin vertailua, miten Vietnam erosi Thaimaasta ja kumpaan menisimme mieluummin. Vietnam ja Thaimaa ovat hyvin erilaisia. Silmiinpistävin ero on siisteys. Vietnamissa tuli nähtyä useampikin rotta (yksi kellui kuolleena meressä) ja roskia poltettiin joka puolella. Myös ihmisten tylyys ja palveluhaluttomuus erosivat Thaimaaseen verrattuna. Toisaalta oli helpottavaa, ettei joku koko ajan tyrkyttänyt jotain, ei tarvinnut vastailla jokaiseen how are you -kyselyyn, mutta hitunen palvelualttiutta tekisi kyllä vietnamilaisille terää. Turismin määrä erottaa myös maat toisistaan, Thaimaa on jo lastattu täyteen turisteja (työkaverini kertoi Aonangilla löytyvän ruokalistatkin suomeksi), Vietnamissa saatiin olla vielä aika omillamme. Tätä iloa on tosin tarjolla vain hetki, rakennustyömaista päätellen. Turismiin liittyvää oli myös humalaisten urpojen ja prostituution olemattomuus. Tai toki niitäkin Vietnamista löytyy, mutta ei lainkaan Thaimaan malliin. Mä en halua välttämättä viettää lomaani isäni ikäisten setien seikkailuja todistaen, Vietnamissa sitä ei onneksi tarvinnut tehdä. Ruoka Thaimaassa on mielestäni parempaa, tosin makuasioista ei voi kiistellä. Kumpaan menisin takaisin -kysymykseen vastaan, että kumpaankin, Thaimaassa jollekin pikkusaarelle tai Bangkokiin, Vietnamissa Saigoniin ja ehkä pohjoiseempaan osaan, esim. Halong Bayhin.

PAIKAT
Mui Ne on vähän vaikea hahmottaa. Pakettimatkaajat myyvät Mui Nea Phan Thietinä (joka on siis viereinen kaupunki), vaikka itse asiassa pakettimatkahotellit sijaitsevat Ham Thienissä, joka taas on Phan Thietin ja varsinaisen Mui Nen kylän välillä oleva rantapätkä. Sekavaa? Kyllä. Joka tapauksessa Ham Thien (eli se turistirysäosuus Mui Nesta) ei sykähdyttänyt. Mulla on paha aavistus, että Ham Thien on pian venäläisten thaimaa. Siellä oli jo osassa ravintoloita listat venäjäksi, matkanjärjestäjät puhuivat venäjää ja kovaäänisiä maailmanomistajavodkaturisteja oli kadut pullollaan. Ei ihan mun visio ideaalilomapaikasta. Phan Thiet oli vähän niin ja näin, vähän sellainen Vietnamin Kouvola. Varsinainen Mui Nen kylä oli ihana, mutta ehkä pikku kierroksen ja lyhyen visiitin verran.

Dalat oli aivan toista maata. Se oli kaupunki, jossa oli jo joku järki. Siinä missä Mui Nessa kanat juoksentelivat kaupan lattialla, oli Dalatissa tyylikkäitä kahviloita ja paljon ranskalaisvaikutteita. Toki kaikessa näkyi vietnamilainen tyyli ja kaupungin keskellä oli tori, jossa kaupattiin niin verisiä lihakimpaleita kuin kukkapuskiakin. Dalat tuntui kuitenkin Mui Nen ja Phan Thietin likaisuuden ja alkeellisuuden jälkeen huippumodernilta ja osittain myös helpottavalta, ihana hengähdys kaiken hektisyyden keskellä.

Saigon, tai Ho Chi Minh City, oli kummallinen. Ihana, kaoottinen, sekava, hullu ja kuitenkin niin kiehtova. Kaupunki, jossa voi tapahtua mitä vain. Kaikessa ihanuudessaankin HCMC oli tosi raskas, jatkuva sekopäisyys yhdistettynä kuumuuteen ja saasteisiin oli joskus vähän liikaa. Kaikesta huolimatta mulla on jo nyt ikävä hc Saigonia.


MAJOITUKSET
Tien Dat oli hyvä hinta-laatu-suhteeltaan (55+18 taalaa per yö meiltä neljältä). Se, että hotelli oli pieni ja paikallinen, näkyi toki aamiaisvalikoimassa, ajoittain palvelussa ja siinä, että kovaääniset vietnamilaiset kansoittivat hotellin hetkittäin. Mutta silti Tien Dat oli hyvä, tosin 12 yötä ehkä turhan pitkä aika Mui Nessa.
Ngoc Lan Dalatissa oli loisto valinta! 60 taalaa yö neljältä hengeltä järvinäköalaluksushuoneesta, sijainti täydellinen ja henkilökunta vietnamilaisen mittapuun mukaan ystävällistä. Menisin ehdottomasti uudestaan, samoin kuin Dalatiinkin.
Sofitel Plaza Saigon oli viisi tähteä ja plus luksushotelli, mutta loppupeleissä aika tyly ja etäinen. Hotelli oli toki hieno, aamiainen loistava, uima-allas 18.kerroksessa ihana ja palvelu bonjour madame- pokkurointeineen hulppeaa, mutta silti. Ei sykähdyttänyt, enkä tuskin sinne palaa, varsinkaan noilla hinnoilla (reilu 300 talaa per yö).

RETKET
Teimme Mui Nesta retkiä Takou-vuorelle, dyyneille, Phan Thietiin ja Dalatiin. Takou oli hauska, joskin aika raskas lasten kanssa, dyynit ihan ok ajanvietettä, Phan Thietin käynnit olivat yleensä nopeita asioiden hoitoretkiä ja Dalat erilaisuudessaan ihana. Retkille pääsee busseilla, paikallisten matkanjärjestäjien kautta tai vaikka mopolla. Me mentiin pääasiassa auton ja kuskin kanssa, se osoittautui parhaimmaksi valinnaksi kun matkaajia oli neljä ja osa lapsia.


Junamatka Saigoniin oli yksi retki jo itsessään, hauska sellainen, lippusekoilua lukuunottamatta. Saigonissa eläintarha oli lapsista ihan hauska, kaikki sotamuistokuviot jätimme tarkoituksella kiertämättä, ei jotenkin sopinut tämän matkan luonteeseen ja seurueen kiinnostuksen kohteisiin.

RUOKAVietnamilainen keittiö oli vähän mauton. Tai siis verrattuna thai-keittiöön. Ruoka oli toki hyvää, ihania tuoreita aineksia, paljon kalaa ja äyriäisiä, mutta silti jokin uupui. Pho-keittoa syötiin aamiaisella, lounaalla, päivällisellä ja illallisella. Keitossa oli nuudeleita, vahvaa lihalientä, yrttejä ja lihaa. Lihaa oli itse asiassa joka paikassa, myös kasvisruuissa (vegelistan ruuissa oli usein jotain beefiä), ja mun mielestä se oli jotenkin epäilyttävää. Siksi päädyinkin kasvis- ja kalaruokien pariin, varsinkin Muinessa nautittiin ihanista merenherkuista. Ruoka oli halpaa, normi annos pyöri euron kahden hinnoissa, kalleinta taisi olla Harrin hummeri, noin kympin annos.
BUDJETTI

Lentoihin ja majoitukseen meni kaiken kaikkiaan noin 4700€. Se on paljon rahaa, mutta kun huomioi, että kyse on neljän hengen matkabudjetista, niin summa jo järkevöityy. Ja kun sitä vertaa pakettimatkavaihtoehtoihin (6000-8000€), on huomattavasti mukavampi matkata oman reittisuunnitelman ja aikataulun mukaan. Rahaa matkalla meni ruokaan ja ostoksiin, visalaskuja ei ole vielä tullut, mutta luulisin että selvittiin alle parin tonnin. Mikä on suhteellisen vähän neljän ihmisen käyttörahaksi vajaan kolmen viikon reissulla. Toki paljon halvemmallakin selviäisi, bungalowin Mui Nen rannalta saisi reilu kympillä yö, Saigonissa yöpyy samaan hintaan ja katukeittiöissä syö alle eurolla.


Lataan vielä jossain välissä Picasaan matkakuvat ja nakkaan tänne linkin, ja toki jos mieleen vielä jotain pälkähtää, niin tänne kirjoittelen. Kiitos kaikille kommentoijille ja matkaamme seuranneille!

Eläintarhan kautta kotiin

Kotona ollaan. Kotimatka oli aika pitkä, mutta meni yllättävän kivuttomasti. Perjantaina siis juoksin vielä pikakierroksen kaupungilla ja sitten kirjauduimme ulos Sofitelista. Koska Dam Sen- puisto oli yli puolen tunnin ajomatkan päässä, päätimme jättää sen väliin ja menimme Saigonin eläintarhaan. Siellä ihmettelimme krokotiileja, kirahveja, leijonia ja karhuja ihan lähietäisyydeltä.



Huvittava välikohtaus sattui norsuaitauksella, jossa oli vietnamilainen koululuokka opettajansa johdolla lausumassa kuorossa eläinten nimiä englanniksi. Kun mä ja Luukas tultiin aitauksen viereen, kääntyivät lapset norsun sijaan tuijottamaan mua ja alkoivat opettajan innostamina kuorossa kommunikoida mun kanssa. Se meteli, mikä lähtee, kun kolme-neljäkymmentä metrin mittaista yli-innokasta lasta huutaa kuorossa What is your name? on aika mahdoton...


HCMC jätettiin taakse ja suunnattiin Hong Kongiin, jossa jännitettiin päästäänkö viettämään yötä lähtevien puolelle vai jäädäänkö jonnekin aulaan majailemaan. Pienen mietinnän jälkeen päästivät meidät, ehkä kaksi reissussa rähjääntynyttä lasta auttoivat asiaa. Saimme vallattua resting loungesta kolme lepotuolia ja burger kingin iltapalan jälkeen kävimme nukkumaan. Tai aika torkkumiseksi yö meni, kiitos kovaäänisten kuulutusten.
HCMC:n hikisen päivän ja lentokentällä vietetyn yön jälkeen oli aika nihkeää lähteä lentämään kymmentuntista kotilentoa. Tosin puolet koneesta tuntui olevan samassa kuosissa (jengiä oli tulossa Australiasta, Uudesta Seelannista, jne), puolet taas aika kekkulissa (loppulennosta jopa ihan kamalassa kunnossa), joten ei tarvinnut liiemmin omaa olemusta selitellä. Kylmyys palautti meidät karusti arkeen Helsingissä, ei yhtään olisi huvittanut tulla kotiin. Rytmi on ihan totaalisesti sekaisin, illalla käytiin kasilta nukkumaan ja aamulla heräsin 4.40. Ja huomenna töihin. Auts. Jahka elo on tästä asettunut, bloggaan vielä yhteenvetoa ja yritän saada kuvia ja videoita lisää.

Huh

Vaikka Saigon onkin ihana, on se myös aika uuvuttava. Hurja helle ja hektisyys vievät voimat, varsinkin jos huhkii tuntitolkulla kaupungin kaduilla. Yritin sinnikkäästi shopata, mutta Vietnamissa se ei ole kovinkaan helppoa. Ensinnäkin vaateostokset ovat ihan mahdottomia, sillä nämä koot ovat niin minimaalisia (tuntee itsensä niin jätiksi pyytäessään aina vaan uudestaan isompaa ja isompaa kokoa, nöyryyttävää..), vietnamilainen staili aika värikylläistä ja vaatteiden laatu välillä aika heikkoa. On tietysti kaikenlaista turistikrääsää, feikkituotteita jne, mutta ne eivät oikein kiinnosta. Muutamat kengät olen onnistunut löytämään (niissäkin koot loppuu usein kesken), pari silkkilaukkua ja sitten tietty ne silmälasit. Pääasiassa ostoksissa ollaan keskitytty ruokapuoleen (yllätys ;-)), kassissa on kilokaupalla vihreää teetä, mausteita, chilikastiketta ja kaikenlaisia vietnamilaisia herkkuvirityksiä. Tänään pyörin aamupäivän Ben Thanin marketin alueella, aikamoinen paikka täynnä kaikenlaisia (todella kirjaimellisesti kaikenlaisia) kauppiaita, kamala tungos ja meteli, yllättäen.


Huomenna on aika pakata, luovuttaa ihana hotellihuone ja suunnata kohti Hong Kongia. Ennen lentoa on tarkoitus käydä huvittelemassa Dam Sen-huvipuistossa tai eläintarhassa, eli loman viimeiset vuorokaudet mennään täysillä: ensin huomisaamuna vielä kaupungilla, sitten huvipuistoon/eläintarhaan, lento Honkkariin, yö kentällä ja aamulla lento Suomeen. Että huhhuh.

Viime metrien huvituksia

Jee, saimme lopultakin buukattua hotellin Saigonista ja myös junaliput! Molempien eteen jouduttiin kyllä säätämään enemmän kuin paljon (tai me Harrin kanssa säädettiin poikien killuessa altaalla). Kuten viime bloggauksessa kirjoitin, aloimme buukkaamaan majoitusta vähän liian myöhään, meille vinkattiin, että noin viikkoa ennen pitäisi viimeistään varata hotelli, jos mielii tasokasta, kohtuuhintaista ja hyvällä sijainnilla. Hirveän puhelin- ja meilirumban jälkeen saimme Aurora Travelin kautta viiden tähden Sofitel Plaza Saigonin. Hinta oli muuhun matkabudjettiin nähden törkeä, noin 300 taalaa per yö, mutta onneksi tuolla matkabyroolla oli kolme yötä kahden hinnalla tarjous. Silti kolme yötä HCMC:ssä maksaa liki saman kuin 12 yötä Mui Nessa. No joka tapauksessa ollaan aika fiiliksellä, kun päästään nauttimaan 16. kerroksen uima-altaasta ja hyvästä sijainnista. Ja toisaalta, on kai aika vähän luksustellakin, täällä kun rahaa ei saa mitenkään kulumaan, edelleenkin eletään sillä tulopäivänä vaihdetulla dongikasalla (neljällä hengellä mennyt siis kahdessa viikossa alle 800€!?). Hotellin lisäksi myös junaliput oli kiven takana. Meille siis annettiin kaikenlaista tietoa junan lähtöajasta (12, 13.40, 13.50, 14) ja lipun hinnatkin vaihtelivat oli kyse sitten paikallisesta matkatoimistosta, hotellista tai rautatieasemasta. Paras oli yksi matkatoimistovirkailija, joka muka soitti rautatieasemalla työskentelevälle siskolleen, joka kuulemma 33 taalan hintaan järjestäisi meille paikat. Kun ehdotimme itse ostavamme liput, mies väitti junan olevan jo täynnä. Lopulta Harri tsuhasi Leon kanssa Phan Thietin rautatieasemalle, josta jo eilen yritimme tuloksetta lippuja ostaa. Nyt saimme liput, koko jengin meno Saigoniin 180 000 dongia, eli noin 8€ (lapset n. 1,5€, aikuiset 2,5€). Lähtö siis huomenna klo 13.50, tai jotain sinnepäin.

Matkasäätämisen lisäksi olemme tutustuneet paikallishuvituksiin. Eilen Phan Thietissä käydessämme päädyimme joenrannan puistossa oleviin huvilaitteisiin, voitte uskoa, että meidän blondit pojat keräsivät katseita keikkuessaan laitteissa paikallislasten seassa. Huvipuistotaksat olivat vähän toista kuin Lintsillä, yhden laitteen lippu oli noin 0,20€ (ja siinä oli taatusti länkkärilisä).


Tänään menimme Luukaksen pyynnöstä hiekkadyyneille. Koska mä juutuin manikyyriin ja pedikyyriin, ei meillä ollut enää aikaa valkoisille dyyneille asti, vaan otimme taksin punaisille hiekkadyyneille. Siellä lapset odottivat muoviliukurien kanssa ja pääsimme laskemaan auringonlaskussa ihania dyynejä. Sovimme lasten kanssa hinnaksi 100 000 dongia kolmesta liukurista rajattomine laskuineen, tippasimme vielä muutamalla kymppitonnilla, koska lapset olivat niin ihania. Dyyneillä oli mielettömän kaunista, ihana viimeinen ilta Mui Nessa.


Nyt täällä pakataankin kamalalla tohinalla ja huomenna lähdetään kohti Saigonia. Mui Ne jätetään taakse hieman ristiriitaisin tunnelmin, paikka hotelliltamme dyynien suuntaan, eli itse Mui Nen kylään, herättää haikeutta, mutta turistirysäosuus, eli Ham Thiet, alati paisuvine venäläisöykkärijoukkoineen ei ikävänitkuja aiheuta. Siis vinkiksi niille, jotka tännepäin aikovat suunnata, tähdätkää mahdollisimman lähelle varsinaista Mui Nen kylää, siellä on kaunista ja hyvinkin paikallista menoa.

Dalat

Nyt on Dalat nähty. Lähdimme siis toissapäivän aamuna tutun ummikkokuskimme kyydissä Dalatiin. Päädyimme ottamaan retken hotellin kautta, edullisimmin Dalatiin olisi päässyt open tour-bussilla (7 taalaa suunta), mutta 4½-5 tuntia bussissa lasten kanssa olisi ehkä ollut liian rajua. Kyselimme tarjouksia myös matkafirmoilta ja taksikuskeilta, mutta hotellimme ehdotus kuskista, kyydeistä, kiertoajeluista ja hotellibuukkauksesta (kaikki yht. 260 taalaa) oli paras.

Matka läpi vuoriston oli huima. Pienet, järkyttävän huonokuntoiset serpentiinitiet (ikivanhassa tiessä oli noin 40km matkalla jatkuvasti vajaan puolen metrin kuoppia) yhdistettynä vietnamilaiseen liikennekulttuuriin oli vähintäänkin mielenkiintoista. Oman jännitysmomenttinsa toi se, että vielä 2004 Lonely Planet piti Dalatia epävarmana matkakohteena vuoristoheimojen satunnaisten hyökkäysten vuoksi. Mutta niin me kuitenkin taitettiin matkaa ja samalla nähtiin kattava kirjo vietnamilaista elämää; riisipeltoja, vesipuhvelivankkureita, vuoristolaisten hökkelikyliä sekä kymmeniä lehmiä, kanoja ja vuohia.

Saavuimme Dalatiin vajaan neljän tunnin ajon jälkeen. Kaupunki oli ihana! Ranskalaisvaikutukset näkyivät, samoin alppityylinen vuoristorakentaminen. Kaupunki oli paljon modernimpi kuin esim. Phan Thiet, ja meidän hotelli oli luksushieno! Ihan hävetti tallustella varvassandaaleissa ja reppu selässä Ngoc Lan-hotellin hohtavaan aulaan. Huoneemme oli noin 50 neliöinen luksushuone järvinäkymällä, itse hotelli taas paraatipaikalla Dalatin keskustassa. Kuski vei meidät syömään hotellin läheiseen ravintolaan, sitten tutkimme hetken kaupunkia ennen kierrosta paikallisissa nähtävyyksissä.
Ensimmäiseksi suuntasimme vietnamilaista kulttuuria esittelevään , vihreät teet nautittuamme jatkoimme vähintäänkin sekopäiseen Vietnam-teemapuistoon. Doi Mong Mo -puisto oli yhdistelmä kukka-asetelmia, heimokulttuuria, pala kiinanmuurikopiota, astronautteja ja muovisia eläinhahmoja. Koomisin oli ehkä heimotanssi esitys, jossa luokattoman huono bändi joikasi naisten tanssin taustaksi, ihan hullu esitys. Huvittavinta kaikessa oli se, että emme tienneet puistosta mitään, ummikkokuskimme vaan tyrkkäsi meidät portista sisään, kyltit olivat pääasiassa vietnamiksi ja siellä me arvailimme polkuja ja koetimme tajuta puiston ideaa. Vähintään yhtä pimeä kokemus oli Thung lyng tinh yeu, Love Valley, jonka Harri kiersi yksin meidän muiden levätessä tukahduttavassa helteessä. Rakkausteemapuistossa oli paremmat ajat nähneitä huvilaitteita, poniratsastusta, rakkauden järvi ja taas kukkaistutuksia. Nähtävyydet alkoivatkin riittää ja siirryimme Dalatin järvelle polkuveneilemään.

Illan nautimme luksushotellimme luksoriteeteista, Harri kävi kuntosalilla (jonka laitteet olivat kuulemma liian pieniä 182cm länkkärille), pojat ja minä fiilistelimme kylpyammeessa ja ihanassa hotellihuoneessamme. Illalla lähdimme Dalatin kylmään yöhön (lämmintä ehkä +22) illalliselle, me pärjäsimme tosin pitkähihaisilla paikallisten verhoutuessa kommandopipoihin ja toppatakkeihin. Dalat olikin täynnä villapaita ja pipo kauppoja, samoin talvitakkeja ja saappaita myytiin joka kaupassa. Me ostimme pussi kaupalla ihanaa Dalatin vihreää teetä, mä nappasin pari kengät ja pojat kasan legoja. Aamulla kiertelin yksin kaupungilla ja sain seurakseni yhden sun toisenprätkämatkoja kauppaavan easy riderin. Ihmisten englanninkielentaito hämmästytti, reilun viikon aikana on jo ehtinyt tottua siihen, että liki kukaan ei ymmärrä englantia, mutta nyt yllättäen kävin pitkiäkin keskusteluja oikein selkeällä englannilla. Kielitaidon lisäksi toinen ero aiempiin vietnamilaisiin kaupunkeihin oli poikien huomioimattomuus, pojat silminnähden nauttivat saadessaan kulkea rauhassa ilman silittelyjä ja poskien nipistelyjä.

Kirjauduttuamme ulos kuskimme kyyditsi meidät läheiseen temppeliin, jonka kauneus ja etenkin hiljaisuus (jep, jopa mun kovaäänisen kailottajan mielestä voi joskus olla liian kova meteli) lumosi meidät täysin. Munkit tulivat tervehtimään poikia ja nautimme ihanan hetken seremonioita seuraillen.
Pagodan rauhallisuudesta siirryimme Preen-vesiputouksille, jotka eivät juuri vaikutusta tehneet. Niinpä jatkoimme matkaa takaisin kohti Mui Nea. Matkalla näimme karua arkea, mutta myös ihania koskemattomia rantoja. Tai ainakin vielä ovat koskemattomia, rakennustyömaita näkyi siellä täällä, ja kurja veikkaus onkin, että muutaman vuoden päästä turistiresortit ovat valloittaneet nuokin rannat.
Illalla olimme takaisin Mui Nessa ja nyt on rantapäivän (accuweatherin mukaan +33, real feel +36) ja levon vuoro. Yritämme metsästää meille majoitusta HCMC:sta, sijanti district ykkösellä ja uima-allasvaatimus asettavat vähän haasteita.