Yhteenvetoa

Nyt on oltu viikko kotona ja ajattelin hieman koota ajatuksia.

VIETNAM

Vietnam itsessään oli omituinen maa. Liikennekaaos, kommunismi, tietty alkeellisuus värittivät elämää Vietnamissa. Vietnam oli kuitenkin aito, lämmin, erilainen ja erittäin mielenkiintoinen. Tänä aikana, jolloin liki ympäri maailman syödään samaa ruokaa, puhutaan samaa kieltä ja ajatellaan samoja ajatuksia, on ihana irroittautua siitä arjesta ja tutustua kulttuuriin, joka vielä on niin omanlaisensa.

Moni tutuista on käynyt Thaimaassa ja niinpä meiltä kyseltiinkin vertailua, miten Vietnam erosi Thaimaasta ja kumpaan menisimme mieluummin. Vietnam ja Thaimaa ovat hyvin erilaisia. Silmiinpistävin ero on siisteys. Vietnamissa tuli nähtyä useampikin rotta (yksi kellui kuolleena meressä) ja roskia poltettiin joka puolella. Myös ihmisten tylyys ja palveluhaluttomuus erosivat Thaimaaseen verrattuna. Toisaalta oli helpottavaa, ettei joku koko ajan tyrkyttänyt jotain, ei tarvinnut vastailla jokaiseen how are you -kyselyyn, mutta hitunen palvelualttiutta tekisi kyllä vietnamilaisille terää. Turismin määrä erottaa myös maat toisistaan, Thaimaa on jo lastattu täyteen turisteja (työkaverini kertoi Aonangilla löytyvän ruokalistatkin suomeksi), Vietnamissa saatiin olla vielä aika omillamme. Tätä iloa on tosin tarjolla vain hetki, rakennustyömaista päätellen. Turismiin liittyvää oli myös humalaisten urpojen ja prostituution olemattomuus. Tai toki niitäkin Vietnamista löytyy, mutta ei lainkaan Thaimaan malliin. Mä en halua välttämättä viettää lomaani isäni ikäisten setien seikkailuja todistaen, Vietnamissa sitä ei onneksi tarvinnut tehdä. Ruoka Thaimaassa on mielestäni parempaa, tosin makuasioista ei voi kiistellä. Kumpaan menisin takaisin -kysymykseen vastaan, että kumpaankin, Thaimaassa jollekin pikkusaarelle tai Bangkokiin, Vietnamissa Saigoniin ja ehkä pohjoiseempaan osaan, esim. Halong Bayhin.

PAIKAT
Mui Ne on vähän vaikea hahmottaa. Pakettimatkaajat myyvät Mui Nea Phan Thietinä (joka on siis viereinen kaupunki), vaikka itse asiassa pakettimatkahotellit sijaitsevat Ham Thienissä, joka taas on Phan Thietin ja varsinaisen Mui Nen kylän välillä oleva rantapätkä. Sekavaa? Kyllä. Joka tapauksessa Ham Thien (eli se turistirysäosuus Mui Nesta) ei sykähdyttänyt. Mulla on paha aavistus, että Ham Thien on pian venäläisten thaimaa. Siellä oli jo osassa ravintoloita listat venäjäksi, matkanjärjestäjät puhuivat venäjää ja kovaäänisiä maailmanomistajavodkaturisteja oli kadut pullollaan. Ei ihan mun visio ideaalilomapaikasta. Phan Thiet oli vähän niin ja näin, vähän sellainen Vietnamin Kouvola. Varsinainen Mui Nen kylä oli ihana, mutta ehkä pikku kierroksen ja lyhyen visiitin verran.

Dalat oli aivan toista maata. Se oli kaupunki, jossa oli jo joku järki. Siinä missä Mui Nessa kanat juoksentelivat kaupan lattialla, oli Dalatissa tyylikkäitä kahviloita ja paljon ranskalaisvaikutteita. Toki kaikessa näkyi vietnamilainen tyyli ja kaupungin keskellä oli tori, jossa kaupattiin niin verisiä lihakimpaleita kuin kukkapuskiakin. Dalat tuntui kuitenkin Mui Nen ja Phan Thietin likaisuuden ja alkeellisuuden jälkeen huippumodernilta ja osittain myös helpottavalta, ihana hengähdys kaiken hektisyyden keskellä.

Saigon, tai Ho Chi Minh City, oli kummallinen. Ihana, kaoottinen, sekava, hullu ja kuitenkin niin kiehtova. Kaupunki, jossa voi tapahtua mitä vain. Kaikessa ihanuudessaankin HCMC oli tosi raskas, jatkuva sekopäisyys yhdistettynä kuumuuteen ja saasteisiin oli joskus vähän liikaa. Kaikesta huolimatta mulla on jo nyt ikävä hc Saigonia.


MAJOITUKSET
Tien Dat oli hyvä hinta-laatu-suhteeltaan (55+18 taalaa per yö meiltä neljältä). Se, että hotelli oli pieni ja paikallinen, näkyi toki aamiaisvalikoimassa, ajoittain palvelussa ja siinä, että kovaääniset vietnamilaiset kansoittivat hotellin hetkittäin. Mutta silti Tien Dat oli hyvä, tosin 12 yötä ehkä turhan pitkä aika Mui Nessa.
Ngoc Lan Dalatissa oli loisto valinta! 60 taalaa yö neljältä hengeltä järvinäköalaluksushuoneesta, sijainti täydellinen ja henkilökunta vietnamilaisen mittapuun mukaan ystävällistä. Menisin ehdottomasti uudestaan, samoin kuin Dalatiinkin.
Sofitel Plaza Saigon oli viisi tähteä ja plus luksushotelli, mutta loppupeleissä aika tyly ja etäinen. Hotelli oli toki hieno, aamiainen loistava, uima-allas 18.kerroksessa ihana ja palvelu bonjour madame- pokkurointeineen hulppeaa, mutta silti. Ei sykähdyttänyt, enkä tuskin sinne palaa, varsinkaan noilla hinnoilla (reilu 300 talaa per yö).

RETKET
Teimme Mui Nesta retkiä Takou-vuorelle, dyyneille, Phan Thietiin ja Dalatiin. Takou oli hauska, joskin aika raskas lasten kanssa, dyynit ihan ok ajanvietettä, Phan Thietin käynnit olivat yleensä nopeita asioiden hoitoretkiä ja Dalat erilaisuudessaan ihana. Retkille pääsee busseilla, paikallisten matkanjärjestäjien kautta tai vaikka mopolla. Me mentiin pääasiassa auton ja kuskin kanssa, se osoittautui parhaimmaksi valinnaksi kun matkaajia oli neljä ja osa lapsia.


Junamatka Saigoniin oli yksi retki jo itsessään, hauska sellainen, lippusekoilua lukuunottamatta. Saigonissa eläintarha oli lapsista ihan hauska, kaikki sotamuistokuviot jätimme tarkoituksella kiertämättä, ei jotenkin sopinut tämän matkan luonteeseen ja seurueen kiinnostuksen kohteisiin.

RUOKAVietnamilainen keittiö oli vähän mauton. Tai siis verrattuna thai-keittiöön. Ruoka oli toki hyvää, ihania tuoreita aineksia, paljon kalaa ja äyriäisiä, mutta silti jokin uupui. Pho-keittoa syötiin aamiaisella, lounaalla, päivällisellä ja illallisella. Keitossa oli nuudeleita, vahvaa lihalientä, yrttejä ja lihaa. Lihaa oli itse asiassa joka paikassa, myös kasvisruuissa (vegelistan ruuissa oli usein jotain beefiä), ja mun mielestä se oli jotenkin epäilyttävää. Siksi päädyinkin kasvis- ja kalaruokien pariin, varsinkin Muinessa nautittiin ihanista merenherkuista. Ruoka oli halpaa, normi annos pyöri euron kahden hinnoissa, kalleinta taisi olla Harrin hummeri, noin kympin annos.
BUDJETTI

Lentoihin ja majoitukseen meni kaiken kaikkiaan noin 4700€. Se on paljon rahaa, mutta kun huomioi, että kyse on neljän hengen matkabudjetista, niin summa jo järkevöityy. Ja kun sitä vertaa pakettimatkavaihtoehtoihin (6000-8000€), on huomattavasti mukavampi matkata oman reittisuunnitelman ja aikataulun mukaan. Rahaa matkalla meni ruokaan ja ostoksiin, visalaskuja ei ole vielä tullut, mutta luulisin että selvittiin alle parin tonnin. Mikä on suhteellisen vähän neljän ihmisen käyttörahaksi vajaan kolmen viikon reissulla. Toki paljon halvemmallakin selviäisi, bungalowin Mui Nen rannalta saisi reilu kympillä yö, Saigonissa yöpyy samaan hintaan ja katukeittiöissä syö alle eurolla.


Lataan vielä jossain välissä Picasaan matkakuvat ja nakkaan tänne linkin, ja toki jos mieleen vielä jotain pälkähtää, niin tänne kirjoittelen. Kiitos kaikille kommentoijille ja matkaamme seuranneille!

Huh

Vaikka Saigon onkin ihana, on se myös aika uuvuttava. Hurja helle ja hektisyys vievät voimat, varsinkin jos huhkii tuntitolkulla kaupungin kaduilla. Yritin sinnikkäästi shopata, mutta Vietnamissa se ei ole kovinkaan helppoa. Ensinnäkin vaateostokset ovat ihan mahdottomia, sillä nämä koot ovat niin minimaalisia (tuntee itsensä niin jätiksi pyytäessään aina vaan uudestaan isompaa ja isompaa kokoa, nöyryyttävää..), vietnamilainen staili aika värikylläistä ja vaatteiden laatu välillä aika heikkoa. On tietysti kaikenlaista turistikrääsää, feikkituotteita jne, mutta ne eivät oikein kiinnosta. Muutamat kengät olen onnistunut löytämään (niissäkin koot loppuu usein kesken), pari silkkilaukkua ja sitten tietty ne silmälasit. Pääasiassa ostoksissa ollaan keskitytty ruokapuoleen (yllätys ;-)), kassissa on kilokaupalla vihreää teetä, mausteita, chilikastiketta ja kaikenlaisia vietnamilaisia herkkuvirityksiä. Tänään pyörin aamupäivän Ben Thanin marketin alueella, aikamoinen paikka täynnä kaikenlaisia (todella kirjaimellisesti kaikenlaisia) kauppiaita, kamala tungos ja meteli, yllättäen.


Huomenna on aika pakata, luovuttaa ihana hotellihuone ja suunnata kohti Hong Kongia. Ennen lentoa on tarkoitus käydä huvittelemassa Dam Sen-huvipuistossa tai eläintarhassa, eli loman viimeiset vuorokaudet mennään täysillä: ensin huomisaamuna vielä kaupungilla, sitten huvipuistoon/eläintarhaan, lento Honkkariin, yö kentällä ja aamulla lento Suomeen. Että huhhuh.

TV:stä tutut

Ensi alkuun on pakko hehkuttaa hotelliamme, täällä on niin luksusmeininkiä. Vähän ehkä liian hienoa meille, mutta en voi kieltää, etten nauttinut aamulla huoneen oveen ilmestyneestä lehdestä, loistokkaasta aamiaisesta ja hotellin järjestämästä kyydistä keskustaan (bisneshenkinen musta mersu uniformukuljettajineen). Ja Saigon, tai kuten puoluekirjassa sanotaan Ho Chi Minh City, on ihan mieletön! Olemme tänään tsuhailleet kaiken päivää ympäri keskustaa, kävelleet hullun liikenteen keskellä (teiden ylityskin alkaa sujua), tehneet ostoksia (mä ja Harri ostettiin uudet silmälasit), pesetetty pyykkiä ja päädytty Vietnamin tv:n opetusohjelmaan! Oltiin juuri menossa Saigon Plazaan ostoksille, kun tv-ryhmä pysäytti meidät. He tekivät englannin kielen opetusohjelmaa ja pyysivät meitä mukaan ohjelman tekoon. Siinä me pönötimme Plazan edustalla ja Harri luki lapuista tärkeitä sanoja kuten"Laborious" tai "Pitchfork" ja ihan pimeitä lauseita kuten "Heroin is a dangerous potion". Palkkioksi saimme tv-yhtiön kynät. Ihan hullua!

Etenkin minä olen ihan hullaantunut Saigoniin! Kun on jo jotenkin tottunut meluun ja liikenteeseen, osaa vähän katsoa itse kaupunkiakin. Ihania kauppoja, helpottavia puistoja hengähdyspaikkoina, katukeittiöitä ja ystävällisiä ihmisiä. Toki edelleen on perusvietnammeininki, yhdellä optikolla käydessämme loppui kadulla olevasta aggrekaatista bensa ja koko liike pimeni. Tai kenkäkaupassa ei näkynyt ketään myyjää ja hetken kolisteltuani myyjä nousi tiskin takaa, missä oli ollut nukkumassa. Vietnamilaiset muuten nukkuu ihan joka paikassa, riksoissa, lattioilla, kadun varsilla, tuoleilla, ties missä. Melusta ja kaaoksesta huolimatta.


Me taas ei levätty koko päivänä lainkaan, vaan pientä hotellikeikausta lukuunottamatta (pakko vaihtaa hikiset vaatteet uusiin) oltiin kaupungilla aamusta iltaan. Lapset jaksoivat helteestä (+35 on kaupunkiolosuhteissa aika paljon) huolimatta ihmeen sinnikkäästi ja siksi palkitsimmekin heidät illastamalla hampurilaisen merkeissä. Ja tosiaan koko perhe yhden purilaisen ääressä, kyse kun on legendaarisesta Black Catin 1,5kg juustohampurilaisesta. Hyvää oli!

Seuraava asema Saigon

Onnistui! Kaikki säätö ja sähellys. Hyppäsimme siis Mui Nesta yhden maissa taksiin ja karautimme Phan Thietin asemalle, jossa junaa lastattiin jo täyttä vauhtia. Juna oli 60-luvun VR-tyyliä ja meno asemalla oli aikamoista, mutta hienosti kyytiin päästiin. Juna lähti noin klo 13.50, se körötti superhitaasti, pysähteli välillä ratatöiden, välillä vastaantulevien junien vuoksi, mutta se ei meitä haitannut, ilmastointi toimi (vähän liiankin hyvin, olin ihan jäässä), junassa oli herkullisia keittoja tarjoileva ravintolavaunu ja onneksi muutamia vapaita penkkejä, joten voitiin levittäytyä pakaaseinemme.


Jossain vaiheessa olo oli kuin apinalla häkissä, sen verran paljon me kerättiin katseita ja herätettiin keskustelua. Mutta kaikki oli (ainakin toivottavasti) ihan hyväntahtoista, yksi ihana mummo antoi pojille karkkeja ja miehet toistelivat mun kahvitilausta kikatuksen lomassa. Musta tuntui, että junassa istuessa oma erilaisuus oikein korostui, varsinkin kun juna oli mitoitettu pikku vietnamilaisia varten ja me jätit huideltiin päät kattoa kolistaen. Kuten kuvasta näkyy, niskatuki ei riittänyt mulla edes hartioille asti. (Sitä ei onneksi saatu ikuistettua, kun mun etupenkissä istuva laski oman selkänojansa niin alas, että mä en enää mahtunut pois mun paikalta. Aika nöyryyttävää.)


Neljän ja puolen tunnin matkan jälkeen oltiin Saigonin asemalla, jossa käveltiin suoraan taksiin ja kurvattiin hullun liikenteen läpi Sofitel Plazaan. Ja voi apua, että meitä hävetti tulla luksushotellin hienoon aulaan reppuinemme ja säkkeinemme hiekkaset varvassandaalit jalassa. Tuntui, että kaikilla muilla vierailla timantit säkenöi ja vaatteet kiilsi. Voi olla myös rähjäisen rantaelämän harhaa. Nyt kuitenkin suurin ongelma on metsästää riittävän hienoja vaatteita huomiselle aamupalalle. Aika hyppy biksurannalta tänne blingblingiin.

Säätöä

Pari viime päivää on ollut käsittämätöntä säätöä. Tapahtuu ihan hulluja juttuja. Eilen Harri ja Luukas sukeltelivat altaalla ja yhtäkkiä Luukas poppasi pintaan verta roiskuen. Harrin jalka oli osunut Luukaksen nenään ja verta valui solkenaan, jopa niin, että luulimme nenän murtuneen. No onneksi selvittiin säikähdyksellä, ainakin jotakuinkin suora nenä on edelleen. Muutama tunti tämän jälkeen Leolla niksahti käsi poikien painissa (käsi kunnossa, ei edes arista), hetken päästä Luukas nyrjäytti nilkan kadulla (melkein heti oli jo ok) ja tänään Luukas valitteli korvaansa. Kaikki tämä Vietnamissa, jossa ei ole kunnon lääkäreitä.

Eilen iltapäivällä aloimme järjestelemään HCMC:n hotellia, vähän viime tipassa. Yritetiin muutaman paikallisen matkatoimiston ja hotellin kautta sekä suoraan itse hotelleihin meilaten ja soittaen. Aika moni paikka on täysi, osa taas mahdottomia kielitaidottomuuden vuoksi. Saigonin hintaso on ihan levoton, meidän kolme yötä siellä maksaa liki enemmän kuin kaksi viikkoa Mui Nessa. Tai toki sieltä edullisiakin majoituksia löytyy, mutta me haluttaisiin suht hyvä hotelli district ykköseltä. No joo, nyt ollaan edelleen vailla majoitusta, lähtö Saigoniin siis reilun vuorokauden kuluttua.

Ajatuksenamme oli matkata Saigoniin junalla. Kysyin jo lentokoneessa tapaamaltani mieheltä Vietnamin junasysteemeistä ja vastaukseksi sain hyvin vietnamilaista meininkiä kuvaavan tarinan. Miehen veli oli ollut vuodenvaihteessa täällä ja päättänyt mennä Saigonista junalla jonnekin. Ensin hänelle tarjottiin eri matkustusluokkia eri ajankohtina. Kun hän valitsi tietyn vuoron ja luksusluokan, oli käynyt ilmi, ettei luksusluokkaa olekaan. Sitten selvisi, ettei muitakaan luokkia. Ja lopulta kävi ilmi, ettei vuorojakaan ole. Eikä lopulta koko junaa. Eli ei sitten matkustanut veli junalla, ja mies toivotti meillekin onnea.

Nyt olemme kysyneet junaa eri matkatoimistoista, hotellilta ja itse rautatieasemalta, mutta kaikista tulee eri vastaus. Jonkun mukaan juna lähtee klo 12, toisen 13.40, toisen klo14. Asemalla sanottiin, että liput voi ostaa vasta päivää ennen, matkatoimistoissa olisivat myyneet jo nyt. Eli hotellin lisäksi meiltä puuttuu myös kyyti.

Majoitus- ja kyytisäädön ohella ollaan uitu ja nautittu auringosta. Tänään Harri kävi lenkillä Mui Nen kylässä ja törmäsi rannalla mieheen, joka kantoi suuren kepin päässä jotain isoa käryävää mohkälettä. Lähempi tarkastelu osoitti möhkäleen koiraksi, jolta oli kai poltettu karvat ennen varsinaista ruuanlaittoa. Iu.

Kaikkien kummallisten sattumusten ja säädön lomassa vietnamilainen sekasorto käy välillä vähän raskaaksi. Se, että tarjoilija unohtaa kertoa, ettei tilattua tuotetta ole, ja me odotamme turhaan pöydässä, nälkäisinä ja väsyneinä. Se, että taksikuski sanoo kyytiin ottaessaan okei kuullessaan päämäärän, mutta ei lopulta itsekään tiedä mihin on menossa. Tai se, että kaupassa myyjät keskittyvät järkyttävän kovalla olevien televisioiden katseluun sen sijaan, että tulisivat rahastamaan.

Jottei mene ihan matkaväsymyksen värittämän säätövalituksen parissa koko bloggaus, niin täytyy kertoa hauskojakin juttuja. Yksi hupi on ollut bongata kaikenlaisia feikkejä kaupoista. Lacostena myyty Locosta oli aika hyvä, mutta suosikkimme ovat erilaiset Dolce&Gabbana-muunnokset. Tähän mennessä kärkisijoilla on Dolce&Gabbala ja Harrin suosikki Dolce&Dance.