sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Säätöä

Pari viime päivää on ollut käsittämätöntä säätöä. Tapahtuu ihan hulluja juttuja. Eilen Harri ja Luukas sukeltelivat altaalla ja yhtäkkiä Luukas poppasi pintaan verta roiskuen. Harrin jalka oli osunut Luukaksen nenään ja verta valui solkenaan, jopa niin, että luulimme nenän murtuneen. No onneksi selvittiin säikähdyksellä, ainakin jotakuinkin suora nenä on edelleen. Muutama tunti tämän jälkeen Leolla niksahti käsi poikien painissa (käsi kunnossa, ei edes arista), hetken päästä Luukas nyrjäytti nilkan kadulla (melkein heti oli jo ok) ja tänään Luukas valitteli korvaansa. Kaikki tämä Vietnamissa, jossa ei ole kunnon lääkäreitä.

Eilen iltapäivällä aloimme järjestelemään HCMC:n hotellia, vähän viime tipassa. Yritetiin muutaman paikallisen matkatoimiston ja hotellin kautta sekä suoraan itse hotelleihin meilaten ja soittaen. Aika moni paikka on täysi, osa taas mahdottomia kielitaidottomuuden vuoksi. Saigonin hintaso on ihan levoton, meidän kolme yötä siellä maksaa liki enemmän kuin kaksi viikkoa Mui Nessa. Tai toki sieltä edullisiakin majoituksia löytyy, mutta me haluttaisiin suht hyvä hotelli district ykköseltä. No joo, nyt ollaan edelleen vailla majoitusta, lähtö Saigoniin siis reilun vuorokauden kuluttua.

Ajatuksenamme oli matkata Saigoniin junalla. Kysyin jo lentokoneessa tapaamaltani mieheltä Vietnamin junasysteemeistä ja vastaukseksi sain hyvin vietnamilaista meininkiä kuvaavan tarinan. Miehen veli oli ollut vuodenvaihteessa täällä ja päättänyt mennä Saigonista junalla jonnekin. Ensin hänelle tarjottiin eri matkustusluokkia eri ajankohtina. Kun hän valitsi tietyn vuoron ja luksusluokan, oli käynyt ilmi, ettei luksusluokkaa olekaan. Sitten selvisi, ettei muitakaan luokkia. Ja lopulta kävi ilmi, ettei vuorojakaan ole. Eikä lopulta koko junaa. Eli ei sitten matkustanut veli junalla, ja mies toivotti meillekin onnea.

Nyt olemme kysyneet junaa eri matkatoimistoista, hotellilta ja itse rautatieasemalta, mutta kaikista tulee eri vastaus. Jonkun mukaan juna lähtee klo 12, toisen 13.40, toisen klo14. Asemalla sanottiin, että liput voi ostaa vasta päivää ennen, matkatoimistoissa olisivat myyneet jo nyt. Eli hotellin lisäksi meiltä puuttuu myös kyyti.

Majoitus- ja kyytisäädön ohella ollaan uitu ja nautittu auringosta. Tänään Harri kävi lenkillä Mui Nen kylässä ja törmäsi rannalla mieheen, joka kantoi suuren kepin päässä jotain isoa käryävää mohkälettä. Lähempi tarkastelu osoitti möhkäleen koiraksi, jolta oli kai poltettu karvat ennen varsinaista ruuanlaittoa. Iu.

Kaikkien kummallisten sattumusten ja säädön lomassa vietnamilainen sekasorto käy välillä vähän raskaaksi. Se, että tarjoilija unohtaa kertoa, ettei tilattua tuotetta ole, ja me odotamme turhaan pöydässä, nälkäisinä ja väsyneinä. Se, että taksikuski sanoo kyytiin ottaessaan okei kuullessaan päämäärän, mutta ei lopulta itsekään tiedä mihin on menossa. Tai se, että kaupassa myyjät keskittyvät järkyttävän kovalla olevien televisioiden katseluun sen sijaan, että tulisivat rahastamaan.

Jottei mene ihan matkaväsymyksen värittämän säätövalituksen parissa koko bloggaus, niin täytyy kertoa hauskojakin juttuja. Yksi hupi on ollut bongata kaikenlaisia feikkejä kaupoista. Lacostena myyty Locosta oli aika hyvä, mutta suosikkimme ovat erilaiset Dolce&Gabbana-muunnokset. Tähän mennessä kärkisijoilla on Dolce&Gabbala ja Harrin suosikki Dolce&Dance.

4 kommenttia:

  1. Koettakaa nyt ihmeessä tulla ehjinä ja terveinä kotiin.
    Minkälaiset golf-kentät siellä muuten on?

    VastaaPoista
  2. No morjens ja terveiset niin lumisesta ja tuulisesta Levi-tunturista! olosuhteet on siis täysin jotain muuta kuin mitä teillä, mutta olemme nauttineet tästä Lapin leppoisasta lomailusta. Rinteitä on laskettu ja kylpylässä uitu. Kyllä tämäkin on ihan mukavaa. Niilo on erityisen innoisaan laskettelusta.
    Onpa teillä siellä ollut paljon eksotiikkaa ja nähtävää. Miten pojat on jakselleet? Joko koti-ikävä vaivaa? Ei varmasti, onhan teillä koko ajan ollut paljon uutta ihmeteltävää.
    Terveisiä kaikille pohjoisen hiihtolomalaiset

    VastaaPoista
  3. Itse saimme junaliput Phan Thietistä Saigoniin ostettua Mui Ne:n turistikadulta eräästä matkatoimistosta. Liput maksoivat 7$/henkilö. Juna oli loistava, ilmastointi jne. ja kunnon mukavat tuolit. Juna-asema oli Phan Thietin kaupungissa, meille kyllä väitettiin, että juna lähtee jostain kylästä jonne matkaa ~20km, onneksi tajusimme varmistaa asian hotellimme respasta. Toinen matkatoimisto yritti laskuttaa samaisista junalipuista 20$/pää eli kantsii olla hinnan puolesta tarkkana... Juna lähti klo 14 ja oli perillä HCMC:ssä noin klo 19.

    VastaaPoista
  4. Tällä kertaa onnistuin julkaisemaan Vilun kommentin, jee! Just bloggaan meidän junalippusäädöstä, saatiin siis liput koko jengille noin kahdeksalla eurolla. Ja juna luultavammin lähtee klo 13.50. Kerron sitten miten matka sujui.

    Anonyymi kyseli golfkentistä. Niitä on täällä Mui Nessa, tarkemmin ottaen Mui Nen turistikylän Ham Thietin ja Phan Thietin kaupungin välillä. Ja Dalatissa meidän hotelli oli täynnä golffareita, eli sielläkin kai kenttiä on. Jostain matkasaitilta luin, että vietnamilaiset kentät olisi oikein hyviä ja maksutkin kohdallaan, siis ei muuta kun bägin kanssa tänne.

    Ja vielä Taijalle ja pojille terveisiä, laskettelurinteet ja hiihtäminen tuntuu just nyt kovin kaukaiselta. Leo kysyi juuri tänään, että mennäänkö me heti teille kun tullaan kotiin, ikävää on siis ilmassa. Hauskaa hiihtolomaa, pian nähdään!

    VastaaPoista