Nyt on Dalat nähty. Lähdimme siis toissapäivän aamuna tutun ummikkokuskimme kyydissä Dalatiin. Päädyimme ottamaan retken hotellin kautta, edullisimmin Dalatiin olisi päässyt open tour-bussilla (7 taalaa suunta), mutta 4½-5 tuntia bussissa lasten kanssa olisi ehkä ollut liian rajua. Kyselimme tarjouksia myös matkafirmoilta ja taksikuskeilta, mutta hotellimme ehdotus kuskista, kyydeistä, kiertoajeluista ja hotellibuukkauksesta (kaikki yht. 260 taalaa) oli paras.
Matka läpi vuoriston oli huima. Pienet, järkyttävän huonokuntoiset serpentiinitiet (ikivanhassa tiessä oli noin 40km matkalla jatkuvasti vajaan puolen metrin kuoppia) yhdistettynä vietnamilaiseen liikennekulttuuriin oli vähintäänkin mielenkiintoista. Oman jännitysmomenttinsa toi se, että vielä 2004 Lonely Planet piti Dalatia epävarmana matkakohteena vuoristoheimojen satunnaisten hyökkäysten vuoksi. Mutta niin me kuitenkin taitettiin matkaa ja samalla nähtiin kattava kirjo vietnamilaista elämää; riisipeltoja, vesipuhvelivankkureita, vuoristolaisten hökkelikyliä sekä kymmeniä lehmiä, kanoja ja vuohia.
Saavuimme Dalatiin vajaan neljän tunnin ajon jälkeen. Kaupunki oli ihana! Ranskalaisvaikutukset näkyivät, samoin alppityylinen vuoristorakentaminen. Kaupunki oli paljon modernimpi kuin esim. Phan Thiet, ja meidän hotelli oli luksushieno! Ihan hävetti tallustella varvassandaaleissa ja reppu selässä
Ngoc Lan-hotellin hohtavaan aulaan. Huoneemme oli noin 50 neliöinen luksushuone järvinäkymällä, itse hotelli taas paraatipaikalla Dalatin keskustassa. Kuski vei meidät syömään hotellin läheiseen ravintolaan, sitten tutkimme hetken kaupunkia ennen kierrosta paikallisissa nähtävyyksissä.
Ensimmäiseksi suuntasimme vietnamilaista kulttuuria esittelevään , vihreät teet nautittuamme jatkoimme vähintäänkin sekopäiseen Vietnam-teemapuistoon. Doi Mong Mo -puisto oli yhdistelmä kukka-asetelmia, heimokulttuuria, pala kiinanmuurikopiota, astronautteja ja muovisia eläinhahmoja. Koomisin oli ehkä heimotanssi esitys, jossa luokattoman huono bändi joikasi naisten tanssin taustaksi, ihan hullu esitys. Huvittavinta kaikessa oli se, että emme tienneet puistosta mitään, ummikkokuskimme vaan tyrkkäsi meidät portista sisään, kyltit olivat pääasiassa vietnamiksi ja siellä me arvailimme polkuja ja koetimme tajuta puiston ideaa. Vähintään yhtä pimeä kokemus oli Thung lyng tinh yeu, Love Valley, jonka Harri kiersi yksin meidän muiden levätessä tukahduttavassa helteessä. Rakkausteemapuistossa oli paremmat ajat nähneitä huvilaitteita, poniratsastusta, rakkauden järvi ja taas kukkaistutuksia. Nähtävyydet alkoivatkin riittää ja siirryimme Dalatin järvelle polkuveneilemään.
Illan nautimme luksushotellimme luksoriteeteista, Harri kävi kuntosalilla (jonka laitteet olivat kuulemma liian pieniä 182cm länkkärille), pojat ja minä fiilistelimme kylpyammeessa ja ihanassa hotellihuoneessamme. Illalla lähdimme Dalatin kylmään yöhön (lämmintä ehkä +22) illalliselle, me pärjäsimme tosin pitkähihaisilla paikallisten verhoutuessa kommandopipoihin ja toppatakkeihin. Dalat olikin täynnä villapaita ja pipo kauppoja, samoin talvitakkeja ja saappaita myytiin joka kaupassa. Me ostimme pussi kaupalla ihanaa Dalatin vihreää teetä, mä nappasin pari kengät ja pojat kasan legoja. Aamulla kiertelin yksin kaupungilla ja sain seurakseni yhden sun toisenprätkämatkoja kauppaavan easy riderin. Ihmisten englanninkielentaito hämmästytti, reilun viikon aikana on jo ehtinyt tottua siihen, että liki kukaan ei ymmärrä englantia, mutta nyt yllättäen kävin pitkiäkin keskusteluja oikein selkeällä englannilla. Kielitaidon lisäksi toinen ero aiempiin vietnamilaisiin kaupunkeihin oli poikien huomioimattomuus, pojat silminnähden nauttivat saadessaan kulkea rauhassa ilman silittelyjä ja poskien nipistelyjä.
Kirjauduttuamme ulos kuskimme kyyditsi meidät läheiseen temppeliin, jonka kauneus ja etenkin hiljaisuus (jep, jopa mun kovaäänisen kailottajan mielestä voi joskus olla liian kova meteli) lumosi meidät täysin. Munkit tulivat tervehtimään poikia ja nautimme ihanan hetken seremonioita seuraillen.
Pagodan rauhallisuudesta siirryimme Preen-vesiputouksille, jotka eivät juuri vaikutusta tehneet. Niinpä jatkoimme matkaa takaisin kohti Mui Nea. Matkalla näimme karua arkea, mutta myös ihania koskemattomia rantoja. Tai ainakin vielä ovat koskemattomia, rakennustyömaita näkyi siellä täällä, ja kurja veikkaus onkin, että muutaman vuoden päästä turistiresortit ovat valloittaneet nuokin rannat.
Illalla olimme takaisin Mui Nessa ja nyt on rantapäivän (accuweatherin mukaan +33, real feel +36) ja levon vuoro. Yritämme metsästää meille majoitusta HCMC:sta, sijanti district ykkösellä ja uima-allasvaatimus asettavat vähän haasteita.
Nyt on Dalat nähty. Lähdimme siis toissapäivän aamuna tutun ummikkokuskimme kyydissä Dalatiin. Päädyimme ottamaan retken hotellin kautta, edullisimmin Dalatiin olisi päässyt open tour-bussilla (7 taalaa suunta), mutta 4½-5 tuntia bussissa lasten kanssa olisi ehkä ollut liian rajua. Kyselimme tarjouksia myös matkafirmoilta ja taksikuskeilta, mutta hotellimme ehdotus kuskista, kyydeistä, kiertoajeluista ja hotellibuukkauksesta (kaikki yht. 260 taalaa) oli paras.
Matka läpi vuoriston oli huima. Pienet, järkyttävän huonokuntoiset serpentiinitiet (ikivanhassa tiessä oli noin 40km matkalla jatkuvasti vajaan puolen metrin kuoppia) yhdistettynä vietnamilaiseen liikennekulttuuriin oli vähintäänkin mielenkiintoista. Oman jännitysmomenttinsa toi se, että vielä 2004 Lonely Planet piti Dalatia epävarmana matkakohteena vuoristoheimojen satunnaisten hyökkäysten vuoksi. Mutta niin me kuitenkin taitettiin matkaa ja samalla nähtiin kattava kirjo vietnamilaista elämää; riisipeltoja, vesipuhvelivankkureita, vuoristolaisten hökkelikyliä sekä kymmeniä lehmiä, kanoja ja vuohia.
Saavuimme Dalatiin vajaan neljän tunnin ajon jälkeen. Kaupunki oli ihana! Ranskalaisvaikutukset näkyivät, samoin alppityylinen vuoristorakentaminen. Kaupunki oli paljon modernimpi kuin esim. Phan Thiet, ja meidän hotelli oli luksushieno! Ihan hävetti tallustella varvassandaaleissa ja reppu selässä Ngoc Lan-hotellin hohtavaan aulaan. Huoneemme oli noin 50 neliöinen luksushuone järvinäkymällä, itse hotelli taas paraatipaikalla Dalatin keskustassa. Kuski vei meidät syömään hotellin läheiseen ravintolaan, sitten tutkimme hetken kaupunkia ennen kierrosta paikallisissa nähtävyyksissä.
Ensimmäiseksi suuntasimme vietnamilaista kulttuuria esittelevään , vihreät teet nautittuamme jatkoimme vähintäänkin sekopäiseen Vietnam-teemapuistoon. Doi Mong Mo -puisto oli yhdistelmä kukka-asetelmia, heimokulttuuria, pala kiinanmuurikopiota, astronautteja ja muovisia eläinhahmoja. Koomisin oli ehkä heimotanssi esitys, jossa luokattoman huono bändi joikasi naisten tanssin taustaksi, ihan hullu esitys. Huvittavinta kaikessa oli se, että emme tienneet puistosta mitään, ummikkokuskimme vaan tyrkkäsi meidät portista sisään, kyltit olivat pääasiassa vietnamiksi ja siellä me arvailimme polkuja ja koetimme tajuta puiston ideaa. Vähintään yhtä pimeä kokemus oli Thung lyng tinh yeu, Love Valley, jonka Harri kiersi yksin meidän muiden levätessä tukahduttavassa helteessä. Rakkausteemapuistossa oli paremmat ajat nähneitä huvilaitteita, poniratsastusta, rakkauden järvi ja taas kukkaistutuksia. Nähtävyydet alkoivatkin riittää ja siirryimme Dalatin järvelle polkuveneilemään.
Illan nautimme luksushotellimme luksoriteeteista, Harri kävi kuntosalilla (jonka laitteet olivat kuulemma liian pieniä 182cm länkkärille), pojat ja minä fiilistelimme kylpyammeessa ja ihanassa hotellihuoneessamme. Illalla lähdimme Dalatin kylmään yöhön (lämmintä ehkä +22) illalliselle, me pärjäsimme tosin pitkähihaisilla paikallisten verhoutuessa kommandopipoihin ja toppatakkeihin. Dalat olikin täynnä villapaita ja pipo kauppoja, samoin talvitakkeja ja saappaita myytiin joka kaupassa. Me ostimme pussi kaupalla ihanaa Dalatin vihreää teetä, mä nappasin pari kengät ja pojat kasan legoja. Aamulla kiertelin yksin kaupungilla ja sain seurakseni yhden sun toisenprätkämatkoja kauppaavan easy riderin. Ihmisten englanninkielentaito hämmästytti, reilun viikon aikana on jo ehtinyt tottua siihen, että liki kukaan ei ymmärrä englantia, mutta nyt yllättäen kävin pitkiäkin keskusteluja oikein selkeällä englannilla. Kielitaidon lisäksi toinen ero aiempiin vietnamilaisiin kaupunkeihin oli poikien huomioimattomuus, pojat silminnähden nauttivat saadessaan kulkea rauhassa ilman silittelyjä ja poskien nipistelyjä.
Kirjauduttuamme ulos kuskimme kyyditsi meidät läheiseen temppeliin, jonka kauneus ja etenkin hiljaisuus (jep, jopa mun kovaäänisen kailottajan mielestä voi joskus olla liian kova meteli) lumosi meidät täysin. Munkit tulivat tervehtimään poikia ja nautimme ihanan hetken seremonioita seuraillen.
Pagodan rauhallisuudesta siirryimme Preen-vesiputouksille, jotka eivät juuri vaikutusta tehneet. Niinpä jatkoimme matkaa takaisin kohti Mui Nea. Matkalla näimme karua arkea, mutta myös ihania koskemattomia rantoja. Tai ainakin vielä ovat koskemattomia, rakennustyömaita näkyi siellä täällä, ja kurja veikkaus onkin, että muutaman vuoden päästä turistiresortit ovat valloittaneet nuokin rannat.
Illalla olimme takaisin Mui Nessa ja nyt on rantapäivän (accuweatherin mukaan +33, real feel +36) ja levon vuoro. Yritämme metsästää meille majoitusta HCMC:sta, sijanti district ykkösellä ja uima-allasvaatimus asettavat vähän haasteita.
Tekstit
Kiitoksia hienosta blogista. Ollaan itse varattu matka tammikuulle phan thietiin tai mui nehiin.Ollaan itsekin ajateltu, että toisen viikon aikana tai loppuajasta olisi pari yötä ho chi minhissä, vaikka ihan pakettimatkalla ollaankin.. Ilmeisesti kannattaa käydä Dalatissa. Matkanjärjestäjän retki sinne on suhteellsen kallis. Mutta tästä oli paljon hyötyä. :)
VastaaPoista