perjantai 30. tammikuuta 2009

Lakko siirtyy!

Me päästään sittenkin lähtemään, Finskin lentäjien lakko siirtyy kahdella viikolla! Se, vaikuttaako se meidän paluulentoon, on sen ajan murhe, ei toisaalta harmittaisi saada muutama extrapäivä Honkkarissa... Jeejee, toivottavasti kukaan ei enää keksi lakkoilla eikä muitakaan mutkia tule matkaan.

perjantai 23. tammikuuta 2009

Paikat koneessa

Matka alkaa konkretisoitua, sillä nyt varattiin paikat lennoille. Itse asiassa ne olisi pitänyt varata heti lennon yhteydessä, mutta eihän me sitä muistettu ja nyt vasta havahduttiin asiaan. Pikapuhelu Finnairille oli karua kuultavaa, liki koko kone oli jo buukattu. Onneksi saatiin viimeiset vierekkäiset paikat, Bangkokin lennolla ollaan aika takana, mutta Hong Kongista lennetään komeasti airbusilla. Ensi kerralla tosin pitää varata paikat heti lennonvarauksen yhteydessä, sen verran hilkulla oli nämä paikat. Nyt enää jännitetään aloittaako Finnairin lentäjät lakon, uutisten mukaan se on näillä näkymin alkamassa juuri meidän lähtöpäivänä. Just.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Bo Vien

Kävin juuri matkamessuilla taltuttamassa kaukokaipuuta. Matkakuume alkaa olla jo kova ja niinpä varsinaista matkaa odotellessa on hyvä tehdä makumatkoja. Bella Vanillan ihanan ohjeen mukaan tehty keitto vie ajatukset jo Vietnamin vilinään. Koko ohje löytyy mun ruokablogista Lauran Tähdestä. Enää reilut kolme viikkoa ja sitten olen siellä itsekin...